perjantai 10. kesäkuuta 2016

Joko verkostoiduit?


Aina sanotaan, ettei kukaan tule hakemaan kotoa töihin. Minulle lähes kävi niin, sillä vastasin eräänä helmikuisena tiistai-iltana puhelimeen ja soittaja kysyi tulenko töihin. Kyseessä oli projektityö, jossa tarvittiin sellaista osaamista, jota soittaja tiesi minulle olevan. Rekrytoinnilla oli kiire, joten sanottuani ”kyllä” sain ryhtyä heti töihin.

Miten sitten päädyin tilanteeseen, jossa minulle soitetaan ja kysytään töihin? Palataan ajassa taaksepäin, aina tuonne yläkouluikään, jolloin päätin lähteä kotikaupunkini nuorisovaltuustoon. Sain monta uutta ystävää eri puolilta kaupunkia. Vuosi vuodelta etenin ystävieni innoittamana ensin paikallisesti ja lopulta valtakunnallisesti nuorisovaltuustojen parissa. Sieltä oli luonnollista ponnistaa mukaan opiskelijatoimintaan, kun ovet yliopistoon aukesivat. Sielläkin hakeuduin vuosi vuodelta isompiin saappaisiin. Moni nuorisovaltuustoaikainen kontakti oli auttamassa minua eteenpäin. Tutustuin ihmisiin eri aloilta, eri korkeakouluista. Ennen tätä vuotta toimin ylioppilaskuntamme hallituksessa. Samoissa tiloissa toimiva yhdistys tarvitsi nopeasti tekijää projektille. Ylioppilaskuntakuvioissa tapaamani ystävä suositteli minua yhdistyksen toiminnanjohtajalle ja hän päätti ottaa minuun yhteyttä.

Se mitä yritän tällä esimerkillä kertoa, on verkostojen merkitys. Verkostoista on ollut apua esimerkiksi työnhaussa tai osaajien löytämisessä järjestämiini tapahtumiin. Sosiaalisen median kautta keräsin myös vinkkejä kesänviettoon täällä Kuopiossa, joka on itselleni uusi kaupunki. Olen kerännyt ympärilleni ihmisiä pikkuhiljaa vuosien varrella. Sanana verkostoituminen voi kuulostaa melko viralliselta. Verkostoituminen ei kuitenkaan ole vain jatkuvaa kättelyä, kuivista asioista keskustelua ja kahvittelua. Se on myös hyviin tyyppeihin tutustumista, mielenkiintoisissa tapahtumissa käymistä ja uusi ihmisiä koulussa sekä työpaikalla. Samalla olen hankkinut parhaita ystäviä, hyviä muistoja ja mieleenpainuvia kokemuksia. Verkostot ovat auttaneet minua eteenpäin ja vastavuoroisesti olen auttanut muita eteenpäin.   

Nuorisotakuuta ajatellen verkostoista voi olla hyötyä esimerkiksi työkokeilupaikan löytämisessä. Ota rohkeasti yhteyttä verkostosi jäseneen, joka työskentelee mielenkiintoisessa työpaikassa. Kysele kokemuksia, jos joku tapaamasi ihminen työskentelee alalla, jonne olet ajatellut hakeutua. Ole yhteydessä vanhoista työpaikoista saamiisi kontakteihin, kun valmistuminen lähenee.

Myöhemmin on hyvä mennä juttelemaan ihmiselle, vaikket olisi aivan varma muistaako hän sinua. Samalla voit muistuttaa, missä tapasitte viimeksi. Muutaman kerran jälkeen varmasti muistaa. Jos tunnet, että jostain kontaktista on sinulle hyötyä tulevaisuudessa, lisää hänet sosiaalisessa mediassa seurantalistalle tai pyydä käyntikorttia.

Nykyään en enää poistele ketään Facebook-kavereista tai jätä hyväksymättä kenenkään kaveripyyntöä. Älä koskaan väheksy pienintäkään kontaktia jonka saat, sillä se voi auttaa sinut eteenpäin yllättävissäkin tilanteissa. Kun tapahtuman ensiapu perui kaksi päivää ennen tapahtumaa, sosiaalisessa mediassa jaettu avunhuuto pelasti minut ongelmilta. Sainpahan samalla muutaman uuden kontaktinkin.

Verkostoituminen kannattaa aina. Uusia kontakteja voi hankkia lähes mistä vain. Mene siis ennakkoluulottomasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja muista hyvä ensivaikutelma – kuka tahansa voi myöhemmin olla palkkaamassa sinua.
 
Sonja Julkunen
Ahkera verkostoituja ja korkeakouluharjoittelija
Pohjois-Savon ELY-keskus, Kuopio